perjantai 22. toukokuuta 2009

Siuntio käsipallocup 15 -17 toukokuuta v 2009

Viime viikonloppuna 15-17.5.2009 kokoontui Siuntioon perinteiseen käsipallocuppiin lajia harrastavia nuoria Pohjoismaista sekä Balttiasta. Tapahtuma on meidän kannalta erikoinen, koska talomme sijaitsee aivan lähellä urheilukenttää, ja on suorastaan vaikeaa olla osallistumatta tapahtumaan, vaikka ei käsipallosta paljoa piittaisikaan.


Käsipallo ja lajin nuoret täyttivät Siuntion keskustan ja varsinkin urheilukentän alueen viikonloppuna. Siuntion IF:n järjestämä 37. Sjundeå Cup houkutteli perjantaista sunnuntaihin kestäneeseen turnaukseen noin 3500 käsipalloilijaa. 243 joukkuetta pelasi 27 nurmikentällä 700 ottelua. Katsojia oli saman verran kuin pelaajia eli lajin harrastajia oli yhtensä noin 7000. Vain jalkapallon nuorten Helsinki Cup on suurempi palloiluturnaus Suomessa.

Noina kolmena päivänä Siuntion väkiluku kaksinkertaistuu, ja kuntakeskus vilkastuu nimenomaan meidän kulmilla. Nuoria ja tukijoukkoja on aamusta iltaan kaupan täydeltä, ja tiet ovat tukossa. Kauppaan mennessä ja kotiin tullessa on liikenneohjaajat viittomassa, mistä parhaiten löyää parkkipaikan. Auton ikkuna auki, ja sen kun selittämään, että .. olen menossa kotiini.

Kentältä kuuluu jatkuva tiedottaminen kovaäänisistä, missä kentillä pelit käynnistyy.
Osalla nuorista on mukana telttoja, kotiväellä asuntovaunuja. Pelikansaa täytyy myös muonittaa ilta myöhään saakka. Omat poikammekin ovat ostamassa kentän laidalta hattaroita, karkkia ja grillimakkaraa. Nuorisolle Siuntio cup on odotettu pelivuoden huipennus, ennen alkavaa kesälomaa. Voitto ei ole nuorille pääasia, vaan osallistuminen.

Juholla ja Lassella oli lauantaina päivällä parturi. Lassella oli illaksi meno koululle, missä viimeisen 9 luokan oppilaat yhdessä aterioivat juhlallisissa merkeissä. Lasse palasi käymään kotona, ja vaihtoi päällensä puvun juhlaan. Muuten on Lasse arkisin kulkenut viikonpäivät huppu päässä, kun lyhyt tukka tuntuu oudolta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei,
Kerro mielipiteistäsi tai osallistu sivujeni tekoon, lähettämä kuva tai ideavinkki !