maanantai 27. huhtikuuta 2009

Kevättä ja bussimatkailua Siuntiossa

Etelä-Suomessa kevät on pitkällä ja keltaiset leskenlehdet kukkii. Auringossa lämmennyt maa tuoksuu ja linnut visertää pesäpuuhissaan. Sain mieheltäni syntymäpäivälahjaksi uudet renkaat autooni, nimittäin ensi talveksi. Renkaissa on " kitkahilettä”, mikä lisää pitoa tiehen, sitä mukaa kun rengasmassa kuluu.

Kuvassa ei ole Siuntion bussi. Ruosteinen pinta ilmentää loppumetreille saakka venytettyä bussin käyttöikää.

Nyt keväällä 2 autoomme uusia renkaita ostettiin yhteensä 8 kpl a 70eur/kpl, ja autojen huoltojen kanssa tuo olikin melkoinen menoerä. Tarvitsemme joka tapauksessa autojamme molemmat. Siuntio on syrjäinen pikkukunta Länsi Uudenmaan rannikolla. Tänne on hyvät tieyhteydet ja ratayhteyskin on olemassa töihin menijöille Helsinkiin ja Espooseen. Junat vain pysähtyvät Siuntion asemalla 4 tunnin välein. Jostain luin, että asukasta kohti Siuntiossa on autoja toiseksi eniten Suomessa. Työssäkäyvistä perheistä ajetaan autolla töihin pääkaupunkiseudulle 45 km, koska julkiset yhteydet ei palvele riittävän hyvin matkalaisia.

Kun joskus käytin Siuntiosta bussia Espooseen töihin, olin bussissa neljäs tai viides matkustaja, ja takaisin tullessa saatoin olla ainoa.
Muistan pari hauskaa sattumusta Siuntion bussimatkoista;

Kun 1980-luvulla rakensimme taloamme, teki serkkuni Reijo meillä sähkötöitä. Hän myös asui luonamme, kun muuta asuntoa ei hänellä ollut. Viikonloppuisin Helsingissä juhlimisen jälkeen Reijo matkusti Siuntioon viimeisellä bussilla. Kun bussimatka kesti ja tuli hätä, niin Reijo pyysi kuskia pysähtymään sopivissa pusikkopaikoissa. Oli kuulemma muitten matkustajien päät kääntyilleet penkeissä, miksi turhaan pysähdeltiin kesken matkan ?

Sattui samanlainen tapaus omallakin bussimatkalla, kerran. Aamulla Siuntiossa bussiin tuli 4-5 teiniä. Espoossa Suomenojalla nuoret pyysi pysäyttämään bussin pysäkille, ja nuoret kaikki ryntäsivät pissalle pysäkin taakse pensaisiin. Pensaat olivat keskellä liikenneympyrää. Kun silloin tällöin ajan autollani tuon paikan ohi, tapahtuma minua edelleen hymyilyttää. Ennen kaikkea, vaikka työmatkat onkin hankalia, 5 000 asukkaan Siuntiossa asuminen on kodikasta, leppoisaa ja arvatenkin rauhallista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei,
Kerro mielipiteistäsi tai osallistu sivujeni tekoon, lähettämä kuva tai ideavinkki !