tiistai 3. maaliskuuta 2009

Etsintäkuulutus, tuntomerkit

Näöltään hyväntahtoinen, mutta voi muuttua "hirmuiseksi ilkiöksi"

Oletko hiljattain tavannut kyseiset tuntomerkit omaavaa henkilöä lähipiirissäsi ?. Nimeä ei tarvitse kuuluttaa, ketä tulee mieleen. Muista vilkaista myös peiliin !

Nauratti tämä Hesarin toimittajan Milla Aution viittaus vanhaan venäläiseen kuvaukseen 1800-luvulta. Venäläisten mukaan me suomalaiset näytämme ystävällisiltä, mutta pinnan alla kuplii pahansuopaa ilkeyttä. Itse kullekin on tärkeää, ettei ilkeys näy päällepäin. Jos tuttavuus ei johda kättelyä pitemmälle, säästynee jatkossa harmeilta. Sen sijaan jos ystävällisen ihmisen kanssa on pakottava tarve olla tekemisissä, on varauduttava erityiseen valppauteen. Ulkonäkö ei takaa luotettavuutta, sen tiedämme, mutta unohdamme helposti.

Näin kävi itselleni, kun unohdin olla valpas. Olin ollut samassa työsuhteessa yli 20 vuotta, vaativien esimiesten alaisuudessa. Sittemmin ankarat pomoni kutistuivat pehmonalleiksi uuteen esimimieh .. siis naiseeni verrattuna. Uuden pomoni olemus oli täynnänsä ystävällisyyttä ja ymmärtämystä, mitä ominaisuuksia me arvostamme. Valitettavasti minun kohdallani häneltä riitti ymmärtämystä vain rajallisesti, ja ennen pitkää olin ristiriitojen myötä ilman työpaikkaa.

Jos on ollut epäonnea ystävälliseltä ja rehelliseltä vaikuttavan henkilön kanssa, paras resepti olisi arvostaa päinvastaisia ominaisuuksia. Pitäisi suosia happamia päällepäsmäreitä, erityisesti työpaikoilla, niin virhearviointeja ei sattusi näin helposti. Uusien tuttavuuksien arvioiminen olisi meille mutkatonta, jos ihmiset oikeasti näyttäisivät siltä, mitä todellisuudessa ovat.

5 kommenttia:

  1. Tuo on totta, mitä kirjoitit, että nämä ystävällistä leikkivät ovat vielä hankalampia. No, tämä vaikea tyyppi kyllä leikki ystävällistä alussa. Ja jotenkin vaistosin hänessä heti jotakin. Yritin kyllä olla itse taas asiallinen.

    Se on joskus vaikea laji, tämä työyhteisössä erilaisten ihmisten kanssa toimeentuleminen. Työyhteisö kun on vielä niin tiivis ja siellä on kahdeksan tuntia päivässä.

    No, ihmiset kun eivät aina edes tunne itseään tai omia piirteitään. Se tekee heidät myös hankaliksi. Kun luulevat olevansa mukavia, vaikka ovat angressiivisia tai luulevat olevansa herkkiä, vaikka ovat kovia kuin teräs.

    Itsekin vielä etsin oman sivuni ulkoasua ja tyyliä.

    VastaaPoista
  2. Kauniin silotellun ja sivistyneenoloisen hymyn taakse kätkeytyvät piikit ja pistopuheet, ei kiitos.

    VastaaPoista
  3. Tuon jo ihan nuorena kesätöissä opin, ja pitänyt paikkansa: Ne ekaksi Äkäset pomot ajan mittaan luotettavia.

    VastaaPoista
  4. heippa!!Oletko nähnyr Fridan leffan?
    Tili mieleen noista Fridan ja Diagon kuvista..
    Tykkäsin leffasta, valtavan visuaalinen, värikylläinen...
    Kuvasi ovat niin nostalgisia!!Hanne

    VastaaPoista
  5. Kiva tutustua. Ensisilmäyksellä vaikutat mukavalta reilulta ihmiseltä (hihitystä)...

    Hyvä on tekstisi. Kirjoitin kerran siitä että kannattaa varoa mielisteleviä ihmisiä. Nyt kun narsisteista luen, lähteestäni ilmenee että juuri narsistit ovat useinkin ensisilmäyksellä hurmaavia ja kunnolliselta näyttäviä. Moni kakku päältä kaunis, on vanha viisaus.

    VastaaPoista

Hei,
Kerro mielipiteistäsi tai osallistu sivujeni tekoon, lähettämä kuva tai ideavinkki !