keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Tanssiinkutsu


Olin maalaillut pupuaiheita pääsiäiseksi, mutta tämän työn kanssa en malttanut odottaa sinne saakka. Väritetyssä kuvassani on kyse muustakin, kun vain pupuista. Kuva sai aiheensa siitä kun pistin merkille nuo irralliset kuvat peräjälkeen. Kuvien välinen huumorin sanaton kieli jäi minua hymyilyttämään. Pohtimisessani kyse oli " viettelytaidoista " ja siitä onko meillä näitä taitoja olemassa vai ei. Meistä jokainen on toivonut joskus tulevansa vietellyksi, eli arkisesti vain huomatuksi toisen sukupuolen taholta. Tuota voisi nimittää myös prinsessa syndroomaksi, missä odotamme, että joku löytäisi meidät. Varsin usein käy niin, ettei löytäjä täytäkään odotuksiamme. Pettyneitä prinsessoja neuvoisinkin luopumaan roolistaan, ja olemaan itse prinssin kaltaisia, niin viettelyn kohde vastaisi paremmin odotuksia.
Joka tapauksessa, viettelystä puhuminen on tabu, eikä kukaan tunnusta kaipaavansa toisen sukupuolen huomiota. Siksi vietellyksi tulemisesta tai haluamisesta on vaikea vaihtaa mielipiteitä kenenkään kanssa. Laihdutamme, meikkaamme ja pukeudumme hyvin. Ja alitajuisesti myös käyttäydumme myötämielisesti potentiaalisten kumppaneitten läsnäolessa. En toki väitä etemmekö tekisi tuota myös terveyssyistä, mutta faktaa on että, miellyttämisen tarve on rakennettuna tiukasti nais- tai miesgeeneihimme. Muutoin olisimme kuolleet sukupuuttoon.

Itselläni tuo miellyttämisen tarve on iän myötä hiipunut olemattomiin. Eilen kun remonttimiehet tuli aamulla, ja pyysi siirtämään autoni pois jätelavan tieltä, yöpuku päällä puin jalkaani poikani 43 numeroiset talvisaappaat. Näissä varusteissa siirsin autoni pois pihasta, risteävälle tielle. Naapurini tytär Sini ulkoilutti vanhempiensa koiraa, ja ihmetteli suuria saappaitani. Koin saavani osakseni hellyyttävää huomiota. Plussaa oli sekin.
Eksyin hieman aiheesta, mutta kun osaamme pohtia "viettelemistä" tarkemmin, on meidän syytä huomata, että ihania ja kullanarvoisia ihmisiä voivat olla ne, joilla ei viettelemisen taitoja ole. Tarkoitan peräkammareissa asustelevia vaatimattomia poikamiehiä, ja kuvassa sohvalla istuvia pupumiehiä. On myös olemassa vaatimattomia seinäkukkasia, pupunaisia, joilla on monia syitä olla vastaamatta tanssiinkutsuun. Jos olet siippaa tai elämänkumppania vailla, muista ettei pupumiehiä tai naisiakaan kannata jättää huomioimatta, rehellisinä kumppaneina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei,
Kerro mielipiteistäsi tai osallistu sivujeni tekoon, lähettämä kuva tai ideavinkki !